<img height="1" width="1" style="display:none;" alt="" src="https://dc.ads.linkedin.com/collect/?pid=154801&amp;fmt=gif">


Hankinnan urapolku on nyt auki nuorille - Akatemia on livenä!

ValueSource Akatemian tavoitteena on yhdistää nuorten opiskelijoiden työelämään siirtyminen ja asiakasyritystemme laajat työmahdollisuudet. Turun Yliopiston ja ValueSourcen käynnistämä Akatemia kattaa oston, strategisen hankinnan ja logistiikan tehtäviä aina operatiivisista tehtävistä konsultoinnin tukitehtäviin asti. Ensimmäisessä vaiheessa toimintamalli sekä yhteistyö kehittyvät askeleittain ja tavoitteena onkin laajentaa yhteistyötä asteittain onnistumisten kautta myös eri oppilaitosten kanssa myöhemmin 2021 syksyllä.

Urapolun alussa voi olla haasteita, mutta nyt tie tähtiin on avoinna

Minä opetan ja tutkin hankintojen johtamista, joten meillä on intressi linkittää nuoria opiskelijoita tätä kautta työelämään, Turun kauppakorkeakoulun apulaisprofessori Harri Lorentz kertoo.

Olemme aloittaneet keväällä 2021 yhteistyön Turun yliopiston kauppakorkeakoulun kanssa. Toki yhteistyötä on tehty jo aiemminkin, mutta tämä on uusi yhteistyössä toteutettu jatkuva hanke, joka tukee nuorten ammattilaisten urakehitystä ja sujuvoittaa siirtymistä työelämään. Samalla akatemialaiset tuovat tuoretta tietoa ja uusia näkökulmia ValueSourcen toimintaan ja toimintamalleihin.

Tavoitteemme on auttaa nuoria uran alkuun. Juuri sen ensimmäisen oman alan työpaikan saaminen voi olla todella haastavaa tällä hetkellä, ValueSourcen palvelupäällikkö Petri Hällfors toteaa.

Nuorten aikuisten sisääntulo työmarkkinoille on yhä haastavampaa

  • Työharjoittelupaikan tai toimeksiantajan löytäminen lopputyölle on jo liian usein viivästyttänyt valmistumista ja aiheuttanut jopa opintojen keskeyttämisiä
  • Ensimmäisen oman alan opintoihin liittyvän edes osa-aikaisen työpaikan löytäminen on kiven takana
  • Työnhaussa hakijan omalla verkostolla ja suhteilla on yhä vahvempi asema - niitä ei nuorilla vielä ole rakentunut
  • Työelämän vaatimukset ovat kiristyneet, vaaditaan yhä laajempaa osaamista ja kokemusta
  • Yritykset haluavat yleisesti palkata alan työkokemusta omaavia/valmiita työntekijöitä - olethan varmasti nähnyt tuhdit vaatimukset työhakemuksissa!

Akatemia tarjoaa ponnahduslaudan hankinnan uralle 

  • Akatemia tarjoaa ensisijaisesti työtehtäviä yliopiston ja ammattikorkeakoulun toimitusketjun johtamisen ja hankinnan opiskelijoille tai vastavalmistuneille
  • Nuorille aikuisille, ValueSourcen asiakasyrityksille ja myös oppilaitoksille tarjotaan aktiivisen yhteistyön kautta hankinnan ja toimitusketjun hallinnan uusimmat toimintamallit ja kansainväliset trendit - opimme puolin ja toisin!
  • Voimme antaa takuun, että yrityksille tarjotaan motivoituneita työharjoittelijoita, lopputyöntekijöitä ja työntekijöitä, joilla on uusia raikkaita ideoita ja kehitysehdotuksia
  • Oppilaitoksille saadaan alan aiheista lopputöitä, joiden antia voi hyödyntää myös opetuksessa

-Meille on erittäin tärkeää, että opiskelijamme saavat sellaisia entry-level -paikkoja. Opintojen teorian yhdistäminen käytäntöön myös motivoi opiskelijoita, Harri Lorenz kertoo. 

Ennen ajauduttiin hankinnan tehtäviin - nyt on jo onneksi toisin, vai onko?

Ennen vanhaa - no, ei edes kovin kauaa sitten työelämässä ajauduttiin tai siirryttiin muista tehtävistä hankinnan ja toimitusketjujen hallinnan tehtäviin. Itseoppimisessa tai perinteisessä 'siperia opettaa' mallissa on toki monia hyvä puolia, mutta se oli ennen. Tässä onkin yksi syy, miksi myös yliopistossa on havaittu, että hankintojen ja toimitusketjujen johtaminen on ala, jolla on vielä kehitettävää, ja opiskelijoita halutaan kannustaa suuntautumaan opinnoissaan kyseiseen suuntaan. Suunta on siis nyt oikea ja alalle tulevat korkeakoulutetut lahjakkuudet tulevat nostamaan hankinnat sinne aivan liiketoiminnan ytimeen.

-Hankintojen johtaminen on usein kehittymätön alue, mutta me haluamme kouluttaa hankintojen pariin osaajia, emme ajautujia, Harri Lorentz pohtii.

Ei ole salaisuus, että Akatemian tarkoituksena on myös nostaa hankinnan ja ostotoimen profiilia niin opiskelijoiden kuin yritysmaailmankin parissa. Tyypillisesti yritykset panostavat vahvasti myyntitoimintaan, mutta esimerkiksi juuri parhaillaan korona-ajan aiheuttama maailmanlaajuinen komponenttipula on herättänyt yritykset huomaamaan myös ostotoimen merkityksen menestykselle.

Lähes 40 kollegan tarjoaman vertaistuen lisäksi ValueSource kehittää jatkuvasti työntekijöidensä osaamista sekä järjestää säännöllisesti webinaareja - ajankohtaisista hankintaan ja toimitusketjuihin liittyvistä aiheista. Yliopiston ja ValueSourcen yhteistyö on kehityskaarensa alussa, mutta jo nyt lähes 10 alan opiskelijaa on löytänyt itselleen linkin työelämään hankkeen kautta.

-Meillä on rakennettu osaajaverkostoa jo vuosia ja nuorten osaajien määrä on kasvanut todella ilahduttavasti. Akatemiaan voi jättää hakemuksen nettisivujemme kautta. Minulta saa myös lisätietoja, ValueSourcen HR-asiantuntija Pia Korpineva kertoo.

Sen lisäksi, että Akatemia tarjoaa oston ja hankinnan nuoria työntekijöitä asiakasyrityksilleen, ValueSource konsultointiliiketoiminta avaa akatemialaisille myös näköalapaikkoja yritysten liiketoimintaan ja kehitysmahdollisuuksiin. Konsultointiprojekteissamme opiskelijat voivat toimia vastuukonsultin avustajina ja esimerkiksi analysoivat ostodataa, eli murskaavat ostodataa Power BI:llä, päivittävät raaka-aineiden hintaindeksejä maailmalta sekä osallistuvat työpajoihin, joissa mm. haastatellaan asiakkaiden eri toimintojen edustajia. Tämä tehdään tietysti aina asiakkaan suostumuksella. Tällä osallistavalla tavalla opiskelijat pääsevät konkreettisesti näkemään ja kokemaan, millä tolalla asiat ja prosessit yrityksissä oikeasti ovat. Sanonkin, että opiskelijat näkevät ihan käytännössä, miten merkittäviä kehittämistoimia eri alan yritysten liiketoimintaan voidaan hankinnan keinoin toteuttaa. Uskon todellakin, että keinoja riittää ja tulevaisuudessa nähdään entistäkin kovempia hankinnan ammattilaisia eikä tälle uralle ajautuneita.

Lisätiedot kuvasta blogin alussa (napattu kesäkuussa 2021 Aurajoen rannassa Linnankatu 3:ssa Turus):
  • Kuvassa ovat ValueSource Akatemian ohjausryhmäläiset, Turun kauppakorkeakoulun apulaisprofessori Harri Lorentz (vas.) sekä ValueSource Partnersin HR-asiantuntija Pia Korpineva ja palvelupäällikkö Petri Hällfors (oik.).

Jotta et jää rannalle, niin hae mukaan Akatemiaan tai tsekkaa lisätiedot ihan varmuuden vuoksi!

TUTUSTU HANKINNAN  AKATEMIAAN!

Tutustu myös muihin ValueSource blogeihin

 



Tilaa blogi: