Millainen on taustasi, ja miten päädyit ValueSourcelle?
”Minulla on monivuotinen tausta rekrytointitehtävistä, esihenkilötehtävistä sekä monipuolisesta työnantajamielikuvaan liittyvästä työstä suuren, kansainvälisen ja myyntivetoisen organisaation leivissä. Tulen siis hieman toisentyyppisestä maailmasta osaksi ValueSourcen hankinnan asiantuntijaorganisaatiota.
Ala on itselleni verrattain uusi mutta todella mielenkiintoinen. Kaipasin pitkän työsuhteen jälkeen uusia haasteita ja seuraavaa askelta omalla urallani, ja minulla oli pyrkimyksenä etsiä hieman uutta kulmaa ja tuoretta näkemystä omaan osaamiseeni. Halusin siis aika vahvastikin päätyä uudelle toimialalle, sillä aiempi ala ja työnantaja olivat olleet samat yli kymmenen vuotta.
Kiinnostuin ValueSourcesta haussa olleen mielenkiintoisen ja monipuolisen roolin lisäksi etenkin yrityksen tarinan ja kovien kasvutavoitteiden ansiosta. Minua inspiroi, että ValueSource haluaa tehdä itsestään hankinnan alan houkuttelevimman työnantajan niin nykyisille kuin tulevillekin ammattilaisille. Vaikutuksen teki ennen kaikkea se, miten tuota houkuttelevuutta halutaan luoda.
Mieleeni jäi nimittäin jo haastatteluissa, että ValueSourcella kasvu ja menestys tehdään ihmisten kautta, mikä oli hieno oivallus – työyhteisön täytyy olla hyvinvoiva ja kaikkia tarvitaan, jotta asiakkaita voidaan palvella parhaalla mahdollisella tavalla ja myös oman kasvun suhteen päästään tavoitteisiin.”
Millaisissa tehtävissä työskentelet, ja mikä työssäsi palkitsee?
”Head of Talent Managementin pääasiallisiksi työtehtäviksi voisi luetella esimerkiksi organisaatiokulttuurin vahvistamisen, sisäisen ja ulkoisen viestinnän, työnantajamielikuvan kokonaisvaltaisen rakentamisen sekä rekrytointiin liittyvät projektit. Tulin vetämään tällä hetkellä kolmihenkistä People and Culture -tiimiä, joka nimettiin uudelleen HR-tiimistä kuvaamaan paremmin sitä, mitä haluamme saavuttaa. Rooliini sisältyy kuitenkin aika samantyylisiä tehtäviä, joita olen aiemmin tehnyt esimerkiksi rekrytointipäällikkönä.
Juuri rekrytointi on suuri osa työtäni ValueSourcella. Vuoden 2023 toisella puolikkaalla pyrimme panostamaan ehdottomasti lisää uusien asiantuntijoiden palkkaamiseen – hankinnan osaajille on kova tarve koko alalla, ja yritämme tietysti tehdä yrityksestämme työnantajana mahdollisimman houkuttelevan. Samalla täytyy kuitenkin muistaa, että haluamme pitää myös nykyisistä ammattilaisistamme huolta ja tukea heidän tyytyväisyyttään sekä hyvinvointiaan meillä.
Alan luonteeseen toki kuuluu vaihtuvuus, ja konsultit lähtevät joskus asiakkaille töihin esimerkiksi vakituisen aseman perässä. Tarve uusille talenteille tulee siis olemaan jatkuva, ja sen vuoksi laadukkaaseen rekrytointiin täytyy panostaa. Tässä työssä pääsen miettimään myös oman henkilöstömme ura-askelia suuremmassa mittakaavassa. Se on vähän rekrytoinnin kaltaista mutta sisäisten siirtojen muodossa. Työpöydälläni on siis niin ValueSourcen pito- kuin imuvoimankin ylläpito ja kehittäminen.
Parasta urallani on ehdottomasti ollut kohtaamiset ihmisten kanssa, olivatpa he sitten omaa henkilöstöä tai vasta kandidaatteja. Minua kiinnostavat ylipäätään ihmisten erilaiset tarinat, ja esimerkiksi rekrytoinnin parissa on todella palkitsevaa nähdä, kun ihmiset löytävät urallaan sen seuraavan mahdollisuuden ja lähtevät innostuneina ja motivoituneina kohti uusia haasteita.”
Millaisena organisaationa ja työyhteisönä ValueSource on näyttäytynyt sinulle tähän mennessä?
”ValueSource on yrityksenä aika kompaktin kokoinen, ja sen toimintaa ohjaa moderni ajatus siitä, että organisaatiota johdetaan sen henkilöstöä ja kulttuuria kehittämällä. Haluamme lisätä toimintamme läpinäkyvyyttä, mikä liittyy myös omaan työhöni sisäisen ja ulkoisen viestinnän osalta. Myös uusi strategiamme on avoin, kaikki ovat päässeet vaikuttamaan siihen ja määritellyt stepit ovat selkeästi näkyvillä.
Koen jo lyhyen kokemukseni perusteella, että kaikilla huippujengiläisillä on mahdollisuus vaikuttaa oman uransa suuntaan ja vaikkapa asiakasprojekteihinsa. Kuka tahansa pystyy heittämään toimitusjohtajalle kehitysideoita, ja täällä halutaan panostaa voimakkaasti vuoropuheluun koko henkilöstön kanssa.
Vaikka moni valuesourcelainen työskenteleekin hyvin itsenäisesti asiakkaiden luona, myös yhteisöllisyys on läsnä ja sillä on tärkeä merkitys. Keskustelujen perusteella tiimipäivät koetaan antoisiksi ja niitä saisi olla useamminkin. Lisäksi koulutuksia on sopivasti, ja joustavuutta sekä etätyömahdollisuutta arvostetaan. Jatkuvia tiimipalavereja ei siis henkilöstön mukaan tarvita, mutta silti apua saa aina tarvittaessa. Toki ainakin omassa roolissani tekee myös hyvää nähdä porukkaa silloin tällöin ihan kasvotustenkin, minkä vuoksi teen itse töitä suurilta osin Turun toimistollamme.
"Minua inspiroi, että ValueSource haluaa tehdä itsestään hankinnan alan houkuttelevimman työnantajan niin nykyisille kuin tulevillekin ammattilaisille."
Tuoreena kasvona on ollut ilo huomata, kuinka avoin ja auttava työyhteisö ValueSource on ja kuinka tyytyväisiä siihen ollaan työpaikkana. Työ muovautuu elämäntilanteen mukaan eikä toisinpäin, ja tuntuu, että sen tyyppisiin töihin työntekijät ovat täällä halunneetkin. Henkilöstön tyytyväisyys helpottaa lähtökohtaisesti myös omaa työtäni – näin pääsen vahvistamaan entisestään heidän arvostamiaan ja tärkeinä pitämiään asioita.
Oma työnantajamielikuvani ValueSourcesta on siis erittäin positiivinen, ja samaa mielikuvaa haluan välittää myös organisaation ulkopuolelle. Kaikki tekemäni havainnot ovat olleet aitoja. Kun tulee toisenlaisesta maailmasta, on ollut piristävää, että vaikka yhteisö koostuu huippuammattilaisista – ja vieläpä insinööreistä –, töitä tehdään asiantuntevasti mutta yhteisöllisesti rennossa ilmapiirissä, eikä täällä turhaan tärkeillä tai jäykistellä.”
Älä epäröi olla yhteyksissä jos haluat jutella lisää seuraavasta, tai vaikka ensimmäisestä, ura-askeleestasi hankinnan parissa.
Yhteystiedot: 0505233969 / kati.tallgren@values.fi
Jätä yhteydenottopyyntö lomakkeen avulla.